Eleanor Jones

Kasvoin maatilalla Englannin Westmorlandissa eläimien keskellä, joten kaikenlaiset eläimet ovat aina olleet iso osa elämääni. Kuitenkin ennen kaikkea hevoset ovat intohimoni. Ensimmäinen ponini oli pieni, itsepäinen shetlanninponi Bluebell, joka oli meillä lainassa. Olin silloin kuusivuotias. Tietysti poni vei sydämeni, ja lopulta sen omistaja suostui antamaan minulle ratsastustunteja. Hänen opetusmetodinsa olivat ehkä hieman omalaatuisia, mutta tunneista oli minulle paljon hyötyä ja erityisesti Bluebell oli minulle erittäin rakas.

Seuraava ponini oli myös lainaponi. Se oli musta walesinponi Sue, ja sen kanssa jatkoin innokkaana hevosharrastustani. Ensimmäinen kilpailuni oli kuitenkin täydellinen katastrofi. Muistan yhä elävästi, kuinka itkin koko kotimatkan, koska en voittanut ruusuketta.

12-vuotiaan isäni osti sitten minulle ponin, joka suorastaan loisti kilpailuissa. Se oli todella temperamenttinen poni, joka nousi aina pystyyn, kun yritin nousta sen selkään, mutta joka oli myös erittäin lahjakas esteissä. Vietin suurimman osan teinivuosistani kilpaillen ponini kanssa erilaisissa estekilpailuissa ympäri Englantia, enkä täysin ilman menestystä.

Hiukan alle parikymppisenä menin naimisiin, ja myöhemmin perustimme mieheni ja kahden lapseni (Garry ja Sarah) kanssa pienen ratsastuskeskuksen maatilallamme. Minä kouluttauduin ratsastuksenopettajaksi, ja kuluneen 25 vuoden aikana ratsastuskeskuksestamme Holmescalesista on kehkeytynyt suosittu keskus, jossa paitsi ratsastetaan myös valmennetaan ja opetetaan sekä ratsuja että ratsastajia. Yksi vakava takaisku tiellämme on kuitenkin ollut: Meille tuotiin koulutukseen eräs hankalasti hallittava hevonen. Yritin ratsastaa sillä, mutta se tieten tahtoen hyppäsi pystyyn ja kaatui, jolloin selkärankani murskaantui. Hevonen ehti vielä potkaista minua rintaan, ennen kuin mieheni tuli apuun. Ilman aviomieheni ja ambulanssimiehien nopeaa apua olisin voinut jopa kuolla tai halvaantua loppuiäkseni, mutta onneksi selvisin ilman pysyviä vammoja. En kuitenkaan pystynyt kunnolla ratsastamaan kuin vasta vuosi tapahtuman jälkeen.

Nykyään päiväni kuluvat valmentamalla kaikenikäisiä ja -tasoisia ratsastajia. Lisäksi koulutan hevosiani sekä käytän niitä näyttelyissä. Autan myös tytärtäni, joka kilpailee hevosensa kanssa kansallisella tasolla ja on myös yhtiökumppanini. Päivääni mahtuu myös kirjoittamista. Kirjoittaminen on aina ollut intohimoni, ja pienestä tytöstä lähtien olen kirjoittanut kaikkea mahdollista runoista novelleihin. Ensimmäisen täyspitkän romaanini kirjoitin vastanaineena 19-vuotiaana. Kirjoitin sen vanhalla kirjoituskoneella, kahdella sormella. Nautin sen kirjoittamisesta, mutta romaania ei koskaan julkaistu. Myöhemmin sain onnekseni kirjoittaa artikkeleja ratsastuslehtiin. Olen myös kirjoittanut neljä romaania, joista suurin osa on kuitenkin jäänyt pöytälaatikkoni pimeyteen.

Olen kiitollisuudenvelassa Jennifer Luithlenille, joka alun perin kannusti minua kirjoittamaan hevosaiheisia nuortenkirjoja. Nyt kirjojani julkaistaan monissa eri maissa monilla eri kielillä, mikä ilahduttaa minua suuresti. Vaikka nautin monista asioista, kuten lukemisesta, hyvästä ruoasta ja ystävieni seurasta, kirjoittaminen on minulle tärkeää. Se on henkireikäni, paikka mihin voin karata arkielämäni kiirettä. Elämäni olisi tyhjää, jos en voisi kirjoittaa.

Eleanor Jonesilta on ilmestynyt Polluxissa:

Blue Time, 2000
Salaperäinen tamma, 2001Tapahtui Favershamin metsässä, 2003
Orjanlaakerin varjossa, 2005
Salaisuuksien metsä, 2006
Sininen lumous, 2009
Meren henki, 2009