Meille tuli varsa, osa 4

Ylli riiputtaa päätään väsyneen oloisena, kun tulen lauantai-iltana tallille. Vihellän sille jo ovelta, mutta tamma ei vastaa tuttuun tapaansa hörähtämällä. Ainoastaan pikku Jekku on hyvin toimelias ja utelias. Se häärää ympärilläni ja tahtoo huomiota. Olen yrittänyt opettaa sille, että harjaan aina ensiksi sen, mutta sitten kun siirryn sukimaan Ylliä, niin varsan on odotettava. Aluksi tämä ei tietenkään onnistunut, vaan pikkukaveri seurasi minua karsinassa kuin hai laivaa. Se ei tykännyt yhtään, että työnsin sitä poispäin ja kerran se esimerkiksi protestiksi kopautti minua etukaviollaan olkapäähän, kun en huomioinut sitä. Vähitellen poika on kuitenkin oppinut odottamaan oikein kiltisti, mikä on ihan kiva, se kun kasvaa hurjaa vauhtia!
  Olen juuri siirtynyt harjaamaan Ylliä, kun se kesken kaiken paneutuu makuulle. Minä ja Jekku katsomme molemmat ihmeissämme tammaa. Nyt ei ole kaikki kunnossa… Hoputan tamman kiireesti makuulta ylös. Ylli seisoo edessäni apaattisena ja nostelee välillä ylähuultaan, mikä kuulemma kertoo myös vatsakivuista.
Soitan eläinlääkärille, ja häntä odotellessamme menemme kentälle kävelemään. Olen saanut puhelimessa ohjeet taluttaa Ylliä viidentoista minuutin jaksoissa, joiden välillä se saa levätä karsinassa. Ei tosin yksin, vaan minä pysyttelen sen luona lepoajoillakin, koska ähkyinen hevonen ei saa päästä piehtaroimaan.
Parin kävelykerran jälkeen Ylli näyttää jo vähän virkeämmältä. Ehkä ähky on niin lievä, että se menee taluttelulla ohi… Toisaalta joillakin hevosilla on suurempi kipukynnys, joten vaikea sanoa. Joitakin kipuja tammalla nimittäin täytyy olla, koska se ei reagoi mitenkään siihen, että Jekku jää talliin, kun lähdemme kentälle kävelemään. Tätä ennen se ei ole mieluusti astunut montaakaan askelta poispäin varsastaan.

Tohtorin tutkittavana
Kun eläinlääkäri saapuu, hän kuuntelee ensimmäiseksi stetoskoopilla Yllin suolistoäänet. Ne kuulostavat ihme kyllä melko normaaleilta. Seuraavaksi hän tutkii peräsuolen kautta, ettei suolistossa tunnu tukosta. Mitään sellaista ei onneksi ole, ei ainakaan sillä matkalla, minkä lääkäri voi kokeilla. Kyseessä on siis mitä ilmeisimmin ummetus, jota helpottamaan Ylli saa pistoksen, jonka pitäisi laittaa suoli toimimaan. Kyllä se varmaan siitä. Nyt tamma pääsee poikansa luo lepäilemään. Ruokaa se ei saa syödä, ennen kuin on todistettavasti kakannut moneen kertaan.
Ähky ei kuitenkaan helpota vielä seuraavana aamunakaan. Eläinlääkäri tulee uudestaan paikalle ja antaa tammalle taas piikin. Lisäksi Ylli letkutetaan. Se tarkoittaa sitä, että sen sieraimesta työnnetään letku, jonka kautta ohjataan suolavesiliuosta ja öljyä. Tämän pitäisi pehmittää suoliston aineita ja saada suoli toimimaan. Ja sitten taas talutellaan ja odotellaan.
Mutta ei, Ylli ei voi paremmin vielä iltapäivälläkään. Se on kakannut vain pari pientä kikkaraa kentällä talutuksessa ja jatkaa irvistelemistä. On inhottavaa nähdä eläinystävä sairaana. Eläinlääkäri suosittelee, että alamme pikkuhiljaa harkita Viikin hevosklinikalle lähtöä. Siellä tammaa voidaan hoitaa paremmin.

Hevossairaalassa
Tuumasta toimeen, illalla Ylli lastataan traileriin ja matka klinikalle alkaa. Hevossairaalassa tapaamme oikein ystävällisen eläintenhoitajan, joka näyttää missä voimme odotella eläinlääkäriä. Odotellessamme käymme hevosvaa’alla ja ette ikinä arvaa, paljonko Ylli painaa! 677 kiloa! Huh, onhan se suhteellisen iso polle, mutta mitä ilmeisemmin myös vähän tukevassa kunnossa…
Kun eläinlääkäri saapuu, meidät ohjataan suureen hoitohuoneeseen. Ylli kävelee kiltisti tutkittavaksi pakkokarsinaan, vaikka mulkoileekin eläinlääkäriä varautuneesti.
Klinikalla Yllin suoli tunnustellaan uudestaan ja vatsaa katsotaan ultraäänellä. Mitään erityistä ei löydy kummassakaan tutkimuksessa ja lopuksi tamma taas letkutetaan. Tällä kertaa letku saa jäädä sellaisen hassun ”suojaämpärin” avustuksella paikoilleen nenään, sillä letkutus uusitaan yön aikana parin tunnin välein. Ylli siis joutuu jäämään klinikalle ainakin seuraavaan päivään, kunnes vaiva helpottaa.

Oripojat muuttavat kimppakarsinaan
Samaan aikaan kotitallilla Jekku on ihmeissään. Sen äiti on kadonnut yhtäkkiä kuin tuhka tuuleen ja turvallisen mamman paikalla karsinassa jököttää Colorado-varsa. Mitäs peliä tämä on? Jekku hirnuu kovasti ja yrittää kuulostella, josko jostain kuuluisi äidin vastaus. Mutta ei… Lopulta ori rauhoittuu mutustelemaan heiniään ja ottaa uuden tilanteen melko rauhallisesti.

Kotiinpaluu
Yllin ähky helpottaa vihdoin yön letkutuksilla ja tamma pääsee kotiin jo maanantaina. Ähkyn syy jää kaikille vähän epäselväksi, sillä mikään tamman elämässä ei ole muuttunut. Kun äiti saapuu takaisin talliin, Jekku on haljeta onnesta. Ne pääsevät hetkeksi yhdessä tarhaan ja nauttivat jälleennäkemistä täysin siemauksin. Onneksi kaikki päättyi hyvin!
Alun perin Jekku piti vieroittaa joskus tammikuun lopulla, mutta nyt kaikki tapahtuu paria viikkoa aikaisemmin. Tästä eteenpäin äiti ja poika asuvat viereisissä karsinoissa, mutta ne saavat edelleen tarhailla päivät yhdessä.  Se on kiva juttu jo siitäkin syystä, että näin Jekku saa jatkaa maidon imemistä pidempään.


Lisää Yllin ja Jekun kuulumisia taas seuraavissa lehdissä! Yllillä on edessä hikiset ajat, kun sen kuntoa aletaan taas pikkuhiljaa kohottaa pitkän mammaloman jälkeen.