Meille tuli varsa, osa 2

Ja tärkeillä asioilla pitää olla tietenkin nimi ja vieläpä sellainen hyvin merkityksellinen nimi. Siksi varsan nimen päättäminen ei ollutkaan yhtään helppo tehtävä... Pitkän pähkäilyn jälkeen oripoika sai nimekseen Sternjäger (suomeksi Tähtimetsästäjä) isänsä Sternkönigin (Tähtikuningas) mukaan. Nimestä syntyi heti myös aivan oivallinen lempinimi, Jekku. Nimi sopii varsalle kuin nenä päähän, sillä pikkuipanalla on melkoisesti pilkettä silmäkulmassa. Ei se mikään paha kaveri ole, mutta kokeilee kyllä kaikenlaista – ori kun on. Siinä saavat ihmiset olla heti alusta asti tarkkana, ettei pikkuiselle pesiydy mitään kovin huonoja tapoja.

Tuulen viemää
Lyhyen elämänsä aikana Jekulla on ehtinyt olla jo paljon erilaisia kausia. Ihan ensimmäisinä päivinä se oli tietysti vähän ihmeissään. Kaikki maailman äänet, asiat, maut ja hajut olivat sille uusia ja vaativat lähempää tutustumista. Meitä ihmisiä se katseli tarkkaavaisena pitkien silmäripsiensä lomasta ja näytti miettivän, miten meihin pitäisi suhtautua. Sitten se taisi ottaa mallia maailman lempeimmästä emästään ja alkoi tutustua meihin ja maailmaan rohkeasti.
Reilun viikon ikäisenä Jekkua alkoi kuitenkin yhtäkkiä harmittaa ja se keksi, että sillähän on kaksi mainiota takajalkaa, joilla on kiva potkia. Kiukuttelua kesti viikon päivät ja moni sai maistaa pikku tuhmeliinin kaviota. Me ihmiset ihmettelimme, että mikä sitä nyt niin harmittaa. Mehän ruokimme sitä koko ajan tuttipullosta, joten emme kai me niin kurjia voineet olla... Vähitellen potkiminen kuitenkin laantui, ja viimeiset viikot Jekku on ollut hyväkäytöksinen pikkumies.

Minkä pienenä oppii, sen vanhana taitaa
Kahden kuukauden aikana pikku varsa on jo oppinut koko joukon taitoja, joita hevonen tarvitsee elämänsä varrella. Harjaaminen aloitettiin varovasti heti ensimmäisinä päivinä. Siitä Jekku tykkäsi alusta alkaen ja nauttii nykyään varsinkin kumisualla kyhnytyksestä kovasti. Näyttää siis poika tulleen tässäkin asiassa äitiinsä, joka on armoitettu kumisukafani! Ainoastaan takajalkoja ja peppua oli Jekun kiukkuviikolla vaikea harjata.
Hiukan enemmän totuttelua vaati riimu. Jostain syystä sen päähän laittaminen ei ollut ensimmäisellä kerralla Jekun mieleen... Vihdoin saimme varsalle riimun yhteistuumin päähän, ja seuraava kerta meni onneksi jo paljon paremmin. Nyt Jekku kulkee jo kovin esimerkillisesti riimunnarussa, ja olemme talutelleet sitä hiukan tallin pihalla. Varsa nostaa hienosti myös jalkansa ja saikin tästä syystä kovasti kehuja kengittäjältä, joka kävi vuolemassa sen kavioita.

Ruohon maistelua
Jekun ja Yllin päivät kuluvat laitumella, jossa vielä riittää jonkin aikaa syötävää. Myös pikkuinen maistelee ruohoa minkä ehtii, sillä sille on kasvanut vähitellen oikein hienot hampaat. Sen ruohonsyöntiyrityksiä on hauska katsella, sillä ensiksikin Jekun on vaikea yltää ruohoon, koska sen kaula on vielä lyhyt ja jalat tajuttoman pitkät! Toiseksi se ei ole selvästikään aivan varma, mihin kieli pitää laittaa ruohoa jauhaessa. Niinpä se pallottelee kieltään puolelta toiselle ja voisin vannoa, että kieli raukka jää vielä monet kerrat hampaiden väliin...
Onneksi ruoho ei ole sen pääravintoa, vaan kaikkien nisäkäslasten tavoin Jekkukin juo elämänsä alussa paljon maitoa. Jekun maito tosin tulee poikkeuksellisesti kahdesta osoitteesta. Vähän maitoa se saa imettyä Ylliltä, mutta suurimmaksi osaksi sen vatsa täytyy maitokorvikkeella tuttipullosta. Korviketta saattaa mennä päivässä lähes 10 litraa, joten ruoka ainakin maittaa.
Hyvä ruokahalu onkin saanut sen kasvamaan paljon. Emme ole vielä mitanneet varsaa, mutta sen ainakin huomaa, etteivät kylkiluut näy eikä se enää mahdu emänsä vatsan ali. Ja sekös Jekkua kismittää, että hyvä kulkureitti on pilalla!

Varsan touhuja on ihan hirmu hauska seurata ja erityisen ihanaa on nähdä, miten onnelliselta Ylli vaikuttaa. Jekku ottaa paljon oppia Ylliltä, mikä on tosi hyvä, koska Ylli suhtautuu kaikkeen niin rennosti.  Yhtenä päivänä vein Yllin ensiksi pesulle, ja Ninnu tuli Jekun kanssa perässä. Varsa katseli, kun pesin Ylliä, ja antoi sitten Ninnun pestä hännänalusensa ilman minkäänlaista ongelmaa. Toimituksen jälkeen Ylli sai porkkanan ja myös pikkumies mutusti elämänsä ensimmäisen nokareen äitinsä suurta herkkua!

Teksti ja kuvat: Niina Jormanainen