Meille tuli varsa, osa 1

Loppuraskaudesta Ylliä valvottiin lähes koko ajan, mutta silti tamma onnistui varsomaan juuri silloin, kun tallissa ei ollut ketään. Kun tallinomistaja antoi puoli yhdeksältä iltaruoat, tamma oli täysin normaali. Se
ei ollut rauhaton, ei hikoillut eikä katsellut kylkiään. Se vain alkoi ahnaasti syödä ruokiaan ja odotti, että tallista ei kuulunut muuta kuin tallikavereiden rouskutus. Sitten se paneutui kaikessa rauhassa makuulle ja synnytti maailmaan pirteän orivarsan.

Heinäkuun viimeisenä perjantaina kirjoitin kotisivujen Niinan nurkkaan, että lähden työpäivän jälkeen tallille vahtimaan Ylliä koko yöksi. Ylli oli siinä vaiheessa kantanut jo yli 12 kuukautta, joten sitä valvottiin koko ajan, vaikkei sillä oikein vieläkään näkynyt mitään lähestyvän synnytyksen merkkejä, joista kirjoitin aiemmin lehteenkin. Tamman nisät olivat turvonneet vain vähän maidosta, peffalihakset olivat aika kovat, eikä sillä ollut kropassa minkäänlaista turvotusta. Isoa mahaa lukuun ottamatta synnytys ei näyttänyt lainkaan lähestyvän.
Kun ajelin kohti tallia, vettä tuli kuin aisaa eikä mielialani ollut yhtään sen valoisampi. Eläinlääkäri oli nimittäin päivällä ultrannut Yllin, ja varsa oli ollut koko ajan aivan liikkumatta. Eläinlääkäri sanoi, että se todennäköisesti vain nukkui sikeästi, mutta minä en päässyt ikävästä tunteesta, että nyt ei ollut kaikki hyvin. Miten se nyt niin liikkumatta nukkuisi!?
Saavuin tallin pihaan tasan puoli kymmeneltä ja kuulin jo kaukaa Yllin pehmeät, matalat hörähdykset. Pohdin, että mikä sitä nyt niin puhutti. Kurkkasin karsinaan, ja sen verran erotin hämärässä, että Ylli oli makuulla. Outoa, eihän se ollut voinut maata ison mahansa takia pitkään aikaan. Kiiruhdin sytyttämään valot ja samalla katsoin uudestaan karsinaan.

Taianomainen hetki
Silloin maailmani pysähtyi hetkeksi ja kesti tovin, ennen kuin tajusin näkemäni. Karsinassa pötkötti juuri syntynyt varsa Yllin vierellä. Varsaa tillottaessani mietin jo hetken, että näinkö kenties unta... Mutta ei, varsa siellä oli ja nyt oli kutsuttava tallinomistaja kiireesti talliin. Muistan, kuinka ryntäsin kaatosateeseen tallinpihalle soittamaan, jotta en olisi hysteerisyyttäni häirinnyt tuoreen äidin ja lapsen herkkää hetkeä.
Pian olimme porukalla Yllin ja oriksi paljastuneen pikkuherran luona. Varsan napa sai suihkun desinfiointiainetta, ja tallinomistaja tarkisti, että jälkeiset olivat tulleet kunnolla ulos. Ja hyvältä näytti, jälkeiset olivat täysin ehjät. Ylli otti puuhailumme rennosti ja antoi meidän häärätä rauhassa. Se vaikutti myös ihan tavattoman ylpeältä ja hörähteli tämän tästä pikkuiselleen, joka alkoi pikkuhiljaa kovasti kammeta itseään jaloilleen.
Ja puoli yhdeltätoista pikkukaveri nousi ensimmäisen kerran horjuville jaloilleen. Sitten tulivat parit asiaan kuuluvat mäiskähdykset suorilta jaloilta pahnoille, ennen kuin tasapaino piti sen verran, että se saattoi alkaa ihmetellä ruokapuolta. Autoimme sitä vähän oikeaan suuntaan – me käsillä, Ylli peffasta töykkien. Ja pian varsa löysi nisille. Silloin kuitenkin varmistui asia, jota olimme vähän uumoilleetkin. Ylliltä tuli huonosti maitoa, vain pari tilkkaa kerralla. Se ei riittäisi millään nälkäiselle varsalle! Varsan olisi tärkeää saada myös heti syntymän jälkeen ternimaidoksi kutsuttu maito, jonka mukana se saisi kaikki tärkeät vasta-aineet.

Maitohommia
Onneksi ternimaitoa löytyi pakkasesta. Tallinomistaja oli ottanut sitä talteen alkukesästä varsoneelta Kaisalta, jolta maitoa tuli yllin kyllin. Ternimaito sulatettiin nyt kiireesti, ja varsa sai imeä tuttipullosta tärkeän eliksiirin. Lisäksi valmistimme varsalle heti maitojauheesta korviketta, jota se alkoi ahnaasti juoda. Tältä pojalta ei ainakaan ruokahaluja puuttunut! Jatkoimme ensimmäisen yön sen ruokkimista kahden tunnin välein ja aina se lurpsutteli ahnaasti tarjoamamme maidon. Ja kun viimeinenkin pullo oli tyhjä, se vielä hamusi emänsä nisiä.
Seuraava päivänä toivoimme, että Ylliltä tulisi jo maitoa paremmin. Joillakin tammoilla kun maitoa rupeaa tulemaan kunnolla vasta varsan imiessä. Aamulla tilanne olikin vähän parempi, mutta ei missään tapauksessa riittävä. Soitimme eläinlääkärille, joka lupasi tulla antamaan Yllille oksitosiini-hormoonia, jonka pitäisi saada maidontuotanto heräämään. Lääke auttoikin vähän ja hetken olimme jo toiveikkaita: ehkä maitoa pian tulisi tarpeeksi. Vähitellen jouduimme kuitenkin toteamaan, että pulloruokintaa on jatkettava. Maitoa kyllä tuli, mutta ei tarpeeksi.

Ensimmäinen ulkoilu
Lauantaina mamma ja pikkuinen pääsivät hetkiseksi ulos. Kotvan pikkusankari tärisi vain paikoillaan, kun se tuotiin emänsä perässä tarhaan. Mutta vain kotvan... Pian se kokeili ensiksi ravata ja sitten se pyrähti laukkaan. Yrittipä se selvästi pukitellakin. Se oli pitkine, honteloine jalkoineen ihan tavattoman suloinen ilmestys! Minä seisoin tarhassa ja otin parista kuvia, minkä ehdin. Pikkuinen ihmetteli hetken kameraani, mutta totesi sen pian vaarattomaksi ja keskittyi elämän olennaisiin asioihin, kuten syömiseen.
Kun ulkoiluhetki oli ohi, vauveliini rojahti karsinan oljille ja alkoi nukkua välittömästi. Ja mikäs siinä nukkuessa, kun maailman paras mamma vartioi pikkuistansa haukan katsella.
Lisää varsan kuulumisia saatte kuulla tulevissa lehdissä. Veikkaan, että meillä on hetken kuluttua hyvinkin rämäpäinen pikkukaveri keskuudessamme.

Teksti ja kuvat: Niina Jormanainen