Meille tulee varsa, osa 1

Yllin varsa sai alkunsa eräänä kauniina elokuun päivänä, jolloin eläinlääkäri tuli siementämään sen. Isäksi oli valittu tummanruunikko oldenburg-ori Sternkönig. Jännitimme Yllin omistajan kanssa kovasti, tuleeko Ylli tällä kertaa kantavaksi, sillä ensimmäisellä siemennyskerralla ei tapahtunut mitään.

Ensimmäinen ultra tehtiin kahden viikon kuluttua siemennyksestä, ja siellä se oli! Ultraäänikuvassa näkyi pienen pieni alkio! Tunne oli huima! Tuosta pienestä rakkulasta tulisi uusi hevonen, jos kaikki vain sujuisi hyvin.

Tuo jos käynnisti piinaavan odotuksen. Pysyisikö Ylli varmasti tiineenä? Pelottavinta oli, että sikiö pystyisi 150. tiineysvuorokauteen asti vain liukenemaan Yllin verenkiertoon, ilman että kukaan meistä huomaisi mitään. Niinpä minä tarkkailin tamman jokaista turvan liikettä ja yritin päätellä, miten tiineys edistyy. Joinakin päivinä Yllissä ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, kun taas toisinaan tammassa oli totta vieköön jotain erilaista. Se oli jotenkin levollisempi ja ihan käsittämättömän hyväntuulinen, juuri sellainen kuin olisin sen raskaana kuvitellut olevankin! Myös sen silmät näyttivät äidin silmiltä – juttu jolle en saanut kovinkaan paljon tukea lähipiiristä…

 
Hyvistä tuntemuksista huolimatta jännitin 90 tiineysvuorokauden ultraa. Miten kestäisin kuulla sen, jos varsaa ei enää olisikaan? Mutta huoli oli turha. Eläinlääkäri ilmoitti hetken Ylliä tunnusteltuaan, että varsa oli tiukasti masussa. Nyt minäkin saatoin jo hiukan huoahtaa. Ehkäpä se pikkukaveri nyt pysyisi siellä vatsassa kiltisti. Kuvittelin mielessäni, miltä sikiö mahtoi näyttää. Varsakirjan mukaan jo 40 päivän ikäisellä sikiöllä on kaikki ruumiinosat, mutta karvat ja jouhet tulevat vasta 240 päivän ikäisenä. Voi, se on varmasti hassun näköinen! Laskeskelin, että 90 päivän iässä sikiöllä on kokoa jo noin 15 cm, sillä 120 tiineysvuorokauden kuluttua varsan pitäisi olla jo 20-senttinen. Milloinhan se alkaisi potkia ja voisiko pienet kaviot jossain vaiheessa nähdä Yllin masulla?


11 kuukauden odotus

Yksitoista kuukautta on pitkä aika odottaa jotain tapahtuvaksi – varsinkin jos pelkää koko ajan, että jotain kamalaa sattuu. Tiedän, minun pitäisi unohtaa se varsakirja, josta löydän koko ajan uusia uhkia, kuten krooninen kohtutulehdus, napanuoran kiertyminen, stressi… Onneksi yhtä uhkaa varten on keksitty rokotus! Sitä kutsutaan virusaborttirokotukseksi, jonka pitäisi nimensä mukaisesti estää viruksesta aiheutuva sikiön luominen. Yllille tämä rokotus annetaan kolme kertaa tiineyden aikana.

Tamma kantaa 330 päivää. Kymmenen päivän heitto yli tai ali on vielä normaalia, mutta jos varsa syntyy 300–320 päivän ikäisenä, se on keskonen. Aika tarkkaa puuhaa siis! Tällä hetkellä Yllin odotus on hiukan yli puolessa välissä. Se on voinut todella hyvin, ja olemme ratsastelleet sillä koko ajan – vaikkakin hiukan kevyemmin. Liikunta pitää tamman hyvässä kunnossa, mutta se ei saisi kuitenkaan stressaantua liikaa. Olemmekin välttäneet joitakin Ylliä tunnetusti kiihdyttäviä harjoituksia ja tehneet enemmän kaikenlaisia rauhoittavia juttuja. Ja rauhoittunut tamma on – johtuupa se sitten hyvistä raskaushormoneista tai jostakin muusta!

Alun perin suunnitelmissa oli, että Yllillä ratsastellaan ihan viimeisille tiineyskuukausille asti. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että joudumme miettimään asiaa hiukan uudestaan. Ylli on nimittäin jo nyt valtavan lihava. Sen vatsa on kasvanut taakse alas ja rupeaa varmaan jossain vaiheessa haittaamaan sen liikkumista… Varsa on nyt vasta 60-senttinen, kun sen syntyessään pitäisi olla noin 150-senttinen – eli kasvua on vielä odotettavissa ja paljon! On jännää, miten eri tavalla tammat pyöristyvät odotusaikana. Meidän tallissa on nimittäin toinen mamma, joka varsoo jo toukokuussa, ja sillä tiineys hädin tuskin vielä näkyy!

Toistaiseksi Ylli kuitenkin tuntuu nauttivan ratsastushetkistämme, joten jatkamme varmasti samaan malliin ainakin maaliskuun alkuun asti, jolloin tamma muuttaa varsomispaikkaansa. Seuraava lehden juttu onkin sitten jo uudesta tallista!

Teksti ja kuvat: Niina Jormanainen