Chica, uusi ystävämme!
Joskus ihmisten ja eläinten polut yhtyvät yllättävissä paikoissa. Kukapa olisi arvannut, että Espanjan kuuman auringon alla meitä Polluxin toimittajia vastaan tallustelisi suloinen hevonen, joka kaipasi kipeästi apuamme. Tämä on tarina siitä, kuinka löysimme Chican ja miten siitä tuli Polluxin omistama hevonen. Suloisen tamman tarina jatkuu seuraavissa kerholehdissä ja täällä kotisivuilla.
Syyskuinen toimituskokouksemme Espanjassa muuttuu yhtäkkiä hevosenpelastusoperaatioksi, kun huomaamme kokouspaikkamme läheisellä niityllä hyvin laihan hevosen. Se seisoo päätään riiputtaen puun olemattomassa varjossa eikä reagoi mitenkään huhuiluumme. Jo kaukaa näkee, että hevosen kylkiluut törröttävät ilkeästi ja sen takapuoli on ihan kulmikas.
Me hevostoimittajat katselemme näkyä surullisina ja päätämme tulla ruokkimaan sitä myöhemmin. Erityisen huolestuneita olemme siitä, onko hevosella vettä. Lämpötila lähentelee täällä tänäänkin kolmeakymmentä astetta, joten hevonen ei pärjää kauan ilman juotavaa. Kukahan tämän pienen ressukan omistaa?
Samana iltana palaamme hevosen luokse. Olemme haalineet kokoustalomme keittiöstä mukaamme kaikkea hevosille sopivaa: leipää, porkkanoita ja omenia. Harmiksemme emme kuitenkaan pääse antamaan niitä hevoselle, sillä sen omistaja ilmaantuu yllättäen paikalle ja estää aikeemme. Norjalainen hevostoimittaja osaa vähän espanjaa, ja hän tulkkaa meille, että voimme kuitenkin tulla takaisin ruokinemme seuraavana päivänä.
Järkytys!Ja näin teemme. Tällä kerralla marssimme suoraan hevosen luokse tarhaan, mutta kun pääsemme sen lähelle, tajuamme, ettei laihuus ole suinkaan tämän raasun suurin ongelma. Pienen ystävämme päässä on syvä haava, joka on täynnä kärpäsiä, ja takajalassa on noin kämmenen kokoinen alue aivan vereslihalla. Pian tajuamme, mistä nuo haavat ovat peräisin. Hevosen tarha on täynnä kaikenlaista romua: metallitölkkejä, rikkoutuneita lasipulloja ja terävää muovia. Lisäksi hevonen on kiinni niin lyhyessä lieassa, että se pystyy hädin tuskin liikkumaan. Näky on niin surullinen, että se hiljentää meidät tyystin. Kuka tekee tällaista eläimille? Miksi näin piittaamattomat ihmiset saavat pitää eläimiä?
Hihat heilumaan
Ensi järkytyksestä toivuttuamme siivoamme terävät roskat pois tarhasta, ruokimme hevosen ja annamme sille vettä ystävällisen naapurin vesiletkusta. Saamme kuulla, että tämä huolestunut mies on huolehtinut koko ajan hevosen juottamisesta. Todennäköisesti on siis kokonaan hänen ansiotaan, että hevonen on ylipäätään hengissä!
Onneksi herkut näyttävät hieman piristävän hevosta. Varsinkin porkkanoita se nuuhkii ahnaasti, ja kohta kuuntelemme iloisina sen rouskutusta. On uskomatonta, miten ystävällisesti pieni hevostoverimme suhtautuu meihin, vaikka sillä on todennäköisesti lähiajoilta vain huonoja kokemuksia ihmisistä. Liikuttuneina päätämme saman tien soittaa eläinlääkärille ja etsiä tälle kaltoin kohdellulle hevoselle uuden kodin!
Siitä alkaa tarmokas selvitystyö. Seudulla tuntuu olevan vain pieneläinlääkäreitä, mutta lopulta saamme myös hevosia hoitavan tohtorin numeron. Hän lupaa tulla katsomaan hevosta seuraavana päivänä. Lisäksi sovimme holtittoman omistajan kanssa, että hän tulee neuvottelemaan hevosensa myynnistä kanssamme. Illalla nukkumaan mennessäni ajattelen pitkään hevosta ja toivon sydämeni pohjasta, että eläinlääkäri pystyy vielä auttamaan sitä.
Davidin hoivissa
Tapaamme eläinlääkärin haassa keskiviikkoaamuna. Irlantilaissyntyinen David tutkii vakavana hevosta ja on erityisen huolestunut takajalan isosta haavaumasta, sillä se on pahasti tulehtunut ja koko jalka on turvoksissa. Lisäksi hevosella on kuumetta. Eläinlääkäri toteaa, että hevonen on ehkä sotkeutunut kiinnitysköyteensä, ja haava on tullut siitä. David puhdistaa haavat, suihkuttaa niihin haavasumutetta ja antaa hepalle antibioottipistoksen.
David arvelee tamman olevan 10–14-vuotias. Tarkkaa ikää hän ei pysty hampaista sanomaan, koska ne ovat niin kuluneet. Suojattimme rotukin jää arvoitukseksi, mutta ainakin siinä on andalusianhevosta eli PRE:tä. David lupaa tulla lääkitsemään ystäväämme taas seuraavana päivänä. Meillä kävi tuuri, kun tavoitimme juuri hänet, sillä hän vaikuttaa todelliselta eläintenystävältä! Hänen piti tulla nimittäin viettämään eläkepäiviään Espanjaan, mutta käsitämme, että hän työskentelee jopa enemmän kuin kotimaassaan, koska ei voi seurata sivusta eläinten kärsimyksiä!
Torstai on toivoa täynnä
Torstaina hevosen jalka on onneksi jo hieman laskenut, ja tamma vaikuttaa pirteämmältä. Eläinlääkäri kertoo helpottuneena, että pahin on nyt ohi. Hän antaa sille kuitenkin vielä uuden antibioottiruiskeen. Ilmeisesti kutsuimme hänet paikalle aivan viime tipassa, sillä tulehtunut haava olisi pian aiheuttanut verenmyrkytyksen, jolloin hevonen olisi kuollut. Huokaisemme kaikki helpotuksesta ja annamme pienelle ystävällemme paljon rapsutuksia ja lisää syötävää.
Samaan aikaan hevosenomistaja on päässyt sopimukseen pomomme kanssa, ja kiljumme riemusta kuullessamme, että pikku kimo on nyt meidän. Ristimme tammamme Chicaksi, joka tarkoittaa espanjaksi söpöä tyttöä. Nyt pitää enää löytää Chicalle uusi, hyvä koti.
Uusi koti – El Rancho
Ja uusi koti löytyykin uskomattoman helposti – ehkä meillä on hevosenkeleitä apuna! Chica pääsee ruotsalaisen Inga-Lillin ja Bon pitämälle hevostilalle, El Rancholle. Kymmenen hevosen tila sijaitsee Kaakkois-Espanjassa lähellä Alicantea, ja siellä järjestetään maastoretkiä sekä tavallisia ratsastustunteja kentällä. Kävimme katsomassa paikan nettisivuja muiden hevoskerhojen toimittajien kanssa, ja tila vaikuttaa siistiltä ja mahtavalta. Hevosilla on isot boksit, ja siellä on kivasti tarhoja. Tila onkin varmasti mitä parhain paikka meidän Chicallemme aloittaa uusi ja hyvä elämä, jonka se on totisesti ansainnut kaiken kokemansa jälkeen!
Chican uuden kodin nettisivut löydät osoitteesta www.elrancho.se.