Matka jatkuu
Chican matka jatkuu ja tammamme vierailee tällä kerralla Itävallassa Gut Aiderbichlin tilalla.

Täällä sitä taas ollaan, ja jos mahdollista niin vieläkin uskomattomammassa paikassa kuin viime kerralla! Niin kuin viimeksi kerroin, Pignonin tapaaminen kosketti minua syvästi ja tunsin tajuavani jotain uutta maailmasta. Sama tapahtui uudestaan, kun näin tilan omistajan herra Aufhauserin työn hedelmät. Jos olisin aiemmin tiennyt heidän kaltaisiaan ihmisiä olevan olemassa, olisin varmaankin ollut toiveikkaampi seisoskellessani sairaana tarhassani.
Mutta palataanpa vähän taaksepäin. Kun astuin Pignonilta lähdön jälkeen ulos hevoskuljetusautostani, näin vihreitä niittyjä, talleja, valtavan talon, ihmisiä ja... ison joukon kaikenkarvaisia otuksia – possuja, lehmiä, apinoita, lampaita, laamoja ja kaiken kokoisia ja rotuisia hevosia. Siellä oli jopa napakettuja! Osa eläimistä juoksenteli vapaana. Huomasin esimerkiksi, kuinka apinat nappailivat ihmisten lautasilta syötävää. Aika huonoa käytöstä minusta. Minä en ikinä toimisi niin... ellei lautasilla nyt olisi porkkanoita...
Huomasin myös oudon näköisiä otuksia, kuten vuohen, jolla oli epätavallisen muotoinen kurkku. Senor G kertoi, että vuohi oli vammautunut. Miten kaikki nämä eläimet ovat päätyneet tänne, minä ihmettelin itsekseni.
Kun Senor G vei minut tarhaan, näin kyltin ”Vieraamme Chica”. Lämmin vastaanotto liikutti minua. Sain myös uuden tarhakaverin, kimon hevosen Öcsin, joka kertoi minulle paikasta enemmän. Tilan nimi oli Gut Aiderbichl, ja sen omisti mies nimeltä Michael Aufhauser. Öcsi kertoi, että muutamia vuosia sitten Aufhauser oli nähnyt, kuinka Espanjassa (mikä sattuma) tapettiin koiria ilkeällä tavalla – ja silloin mies oli päättänyt alkaa taistella eläimien julmaa kohtelua vastaan. Aufhauser osti Gut Aiderbichlin tilan ja perusti eläimien suojakodin. Yleensä hän toi tilalle teurastamoista pelastamiaan hevosia, lehmiä ja sikoja.
Herra Aufhauser suhtautuu työhönsä intohimoisesti ja onnistuu liikuttamaan myös muita ihmisiä. Hän taitaakin olla jo todella kuuluisa: häneltä pyydetään jatkuvasti nimikirjoitusta. Mies jaksaa kuitenkin aina olla ystävällinen kaikille. 
Uusi ystäväni Öcsi on hyvä esimerkki Mr Aufhauserin ystävällisyydestä. Öcsi oli aikaisemmin sirkushevonen, mutta kun Öcsi alkoi olla liian vanha työhönsä (hän teki viimeisen näytöksensä vuoden 2007 marraskuussa), häntä oltiin lähettämässä teurastamolle. Öcsin kanssa työskennellyt mies välitti hevosesta kuitenkin niin paljon, että pyysi Michael Aufhauseria ottamaan Öcsin huostaansa. Nyt Öcsi asuu onnellisena täällä eläimien paratiisissa.
Tilalla on ravintola ja matkamuistomyymälä, joiden tuottojen sekä erillisten lahjoitusten avulla Aufhauser rahoittaa kaiken. Lisäksi ihmiset voivat olla eläimien kummeja ja siten tukea tilan toimintaa. Aufhauser ansaitsee eläimillä rahaa, jonka hän käyttää eläimien pelastamiseen, mikä on mielestäni loistava idea. Toistaiseksi miehen täytyy käyttää vielä runsaasti omiakin rahojaan, koska lahjoituksia ei tule riittävästi, mutta ehkä jonain päivänä...
Gut Aiderbichlin tilalla ja siihen kuuluvilla pienemmillä alueilla elää yhteensä noin 1 000 pelastettua eläintä: noin 440 hevosta, yli 50 vuohta, 80 sikaa... Ei olekaan mikään ihme, että tilasta ja sen eläimistä on tehty kokonainen tv-sarja.
Mr. Aufhauser sanoi minulle, että minun tarinani on unohtumaton ja sen tulevat aina muistamaan minun lisäkseni kaikki polluxlaiset. Nolostuin kauniista sanoista, vaikka onhan se totta, että tarinani on erityinen: olen todennäköisesti ainoa hevonen maailmassa, jolla on yli 200 000 omistajaa – kaikki Pollux-kerholaiset.
Tätä raportoidessani olen jälleen reissussa Senor G:n kanssa, ja Gut Aiderbichlin tarina alkaa jo kuulostaa pelkältä sadulta. Mutta minä tiedän, että sellainen paikka on todella olemassa, sillä minä näin sen omin silmin!
Vähitellen alan tottua siihen, että tapaan paljon uusia ihmisiä ja kuulen toinen toistaan upeampia tarinoita eläinystävistä ympäri Eurooppaa. Mistähän paikasta saan kertoa teille seuraavalla kerralla...?
Gut Aiderbichlin tilasta voit lukea lisää osoitteessa www.gut-aiderbichl.com.