Chica tapaa Monty Robertsin!

“Minulla on tehtävä”

Viime lehdessä kerroin vierailustani stunt-hevosten tallissa. Paikka teki minuun suuren vaikutuksen, mutta ennen kuin huomasinkaan Senor G oli lastannut minut traileriin, ja matkamme jatkui taas.
Olin ihan nukuksissa, kun tunsin hevoskuljetusvaunun pysähtyvän. Unenrippeet karisivat kuitenkin hetkessä silmistäni, kun astuin ulos trailerista. Olin saapunut halliin, jonka keskellä oli aidattu, pyöreä hiekka-alue. Hmm, olin kyllä nähnyt pyöreitä aitauksia, mutta ihmettelin, miksi tämä oli niin pieni ja keskellä hallia. Senor G laittoi minut yhteen karsinaan, josta saatoin rauhassa katsella hiekkaympyrää.
− Mitä kummaa täällä tapahtuu? kysyin vieressäni seisovalta hevoselta.
− Etkö tosiaan tiedä? Tapaamme tietysti hevoskuiskaaja Monty Robertsin. Hänellä on täällä näytös illalla, karsinanaapurini vastasi.
Hevoskuiskaaja? Näytös? Se ei kuulostanut hyvältä. Olin kovin ujo jo varsana, eikä luonteeni ole siitä kauheasti muuttunut…
Vähän ajan kuluttua Senor G tuli karsinaani ja talutti minut lippalakkipäisen miehen luokse. Mies istui aitauksen ulkopuolella, ja hänen ympärilleen oli kerääntynyt joukko ihmisiä, jotka kuuntelivat häntä tarkkaavaisesti. Senor G parkkeerasi minut lippiskaverin viereen ja kuulin, kuinka hän kertoi tarinani miehelle. ”Se ei tykkää, kun sillä ratsastetaan”, Senor G lopetti viimein elämäntarinani.
Kun olin takaisin karsinassani, näin kuinka muita hevosia vietiin samaan aitaukseen. Lippispäisen kaverin avustajat koskettelivat hevosia muovihuiskuilla tai pyysivät hevosia kävelemään muovipressujen yli. Itse lippismies seisoi paikallaan aitauksen ulkopuolella. Vähitellen aloin ymmärtää, mitä oli tekeillä.

Lippalakkikaveri oli juuri tuo Monty Roberts, maailmankuulu hevoskuiskaaja Yhdysvalloista, ja hän valitsi parhaillaan hevosia illan näytökseen. Mutta kuinka hän osasi valita kymmenen tarjokkaan joukosta juuri ne, jotka sopivat parhaiten esitykseen?
− Valitsen aina illan näytökseen ne, joille voin opettaa eniten, Monty selvitti.
Entä sitten muut, jotka ovat tulleet kaukaakin saadakseen apua Robertsilta?
− Ne saavat työskennellä jonkun ryhmäläiseni kanssa. Arvostan kaikkia tänne asti vaivautuneita, enkä halua lähettää ketään kotiin ilman avun hitustakaan, hevoskuiskaaja jatkoi.
Mahtava tyyppi, vai mitä? Minua ei tosin tällä kertaa valittu mannekiiniksi, mutta ei se oikeastaan haitannut. Jäin ihan mielelläni karsinaani, josta oli suora näkymä esityspaikalle.
Kun esitys alkoi, en ollut uskoa silmiäni. Hevoset, jotka eivät olleet ennen sietäneet ratsastajaa selässään (vaan olivat pukitelleet ja riekkuneet), muuttuivat hetkessä ja avustajat ratsastivat niillä ongelmitta. Myös suloinen Torero-poni, jonka kanssa puhelin aiemmin päivällä (katso seuraava sivu), sai apua pelkoonsa.
Monty Roberts selitti koko ajan, mitä hän teki, jotta kaikki katsojat pysyivät kärryillä esityksessä. Jokainen hevostapaus alkoi aina samalla tavalla: Monty teki hevoselle join-upin, joka tarkoittaa yksinkertaistettuna yhteyden luomista hevoseen. Kun yhteys on syntynyt, hevonen luottaa ihmiseen ja hyväksyy tämän lauman johtajakseen. Join-upin jälkeen pelokas Torerokin käveli kuljetusvaunuun viidessä minuutissa (kuvasta näet, että sillä on päässä jonkinlainen ”turvakypärä”). Kaiken kukkaraksi se tallusteli inhottavasti rahisevien muovien päältä. Rohkea poni!
− Minulla on tehtävä. Mielestäni tämä on oikea tapa kohdella hevosia, Monty selitti yleisölle.
Monty ottaa tehtävänsä vakavasti, sillä urallaan mies on ehtinyt työskennellä yli 8 800 hevosen kanssa erilaisissa näytöksissä ja muissa esityksissä. Ahkera reissaaminen maailmalla on kannattanut: miljoonat ihmiset ovat nähneet hänen esityksen hevosen kielen ymmärtämisestä.
− Toivottavasti esityksestäni oli apua ja voitte hyödyntää oppejani omien hevostenne kanssa, Monty esittää vielä viimeisen toiveen iltanäytöksensä katsojille.

Ja uskonpa, että moni täyttää hänen toiveensa. Ihmiset ovat nimittäin niin vaikuttuneen näköisiä, että he varmasti yrittävät ymmärtää hevosiaan paremmin Montyn oppien avulla. Ja siitä me hevoset pidämme!