Rodun alkuperä
Pilkullinen appaloosa on suosittu amerikkalainen rotu, mutta tiikerinkirjavia (täplikkäitä) hevosia on kuvattu kiinalaisessa taiteessa jo 500 e.a.a. Kirjavat hevoset tulivat Pohjois-Amerikkaan espanjalaisten valloittajien mukana 1500-luvulla, mutta jossakin vaiheessa osa niistä karkasi tai varastettiin. Luoteisalueilla asuva nez percé -intiaanikansa oli 1700-luvun alkuun mennessä kesyttänyt hevosia omaan käyttöönsä ja parantanut kantaa valikoivalla jalostuksella. Nez percét käsittelivät kirjavia ratsujaan taidokkaasti, myös biisoninmetsästyksessä ja sotaponeina. Kun nez percét pakotettiin reservaatteihin 1870-luvulla, monet heidän hevosistaan katosivat tai tapettiin. Onneksi pieni joukko selvisi hengissä, eikä rotu hävinnyt. Nimi appaloosa viitannee Idahon osavaltion pohjoisosissa virtaavaan Palouse-jokeen, jonka varrella nez percét asuivat. Englanninkielinen ilmaisu ”a Palouse horse” tai ranskankielinen ”à Palouse” lyheni puhujien suussa sittemmin appaloosaksi.
Rakenne
Monen tyyppisiä hevosia tiiviistä lihaskimpusta eleganttiin ja siroon. Jos appaloosan kanssa risteytetään arabialainen täysiverinen, quarterhevonen tai englantilainen täysiverinen, varsassa saattaa olla molempien rotujen fyysisiä piirteitä.
Tyypillisiä piirteitä
Kestävä ja kova. Väriltään tiikerinkirjava eli pilkullinen: jotakin perusväriä kirjovat valkoiset täplät. Erilaisia kuviointeja on lukuisia, esimerkkinä mainittakoon leopardi (valkoinen pohjaväri, tummia pilkkuja koko kehossa). Pilkut, joiden koko vaihtelee pienistä pilkuista jopa kymmenen sentin läiskiin, saattavat peittää koko kehon tai vaikkapa vain lautaset. Silmän valkoinen kovakalvo on yleensä näkyvissä. Myös iho on pienien täplien kirjoma tai monivärinen. Kavioita kirjovat vaaleat ja tummat pystyjuovat. Appaloosa voi syntyä yksivärisenä.
Käyttötarkoitus
Erittäin monikäyttöinen. Käytetään monissa ratsastuslajeissa, myös lännenratsastuksessa ja laukkaratsastuksessa.
Säkäkorkeus
142–163 cm
Alkuperämaa
Yhdysvallat, Pohjois-Amerikka.
Luonne
Ystävällinen, säyseä, ihanteellinen perhehevonen.