![]() |
Hyvää syksyä rakkaat lukijat! Ihanaa että lämpimät ilmat ovat jatkuneet näin pitkälle syksyyn. Olemme ulkoilleet pikkuisen kanssa ja nautiskelleet syksyn väreistä. Vielä olemme saaneet olla laitumella, mutta ihan viimeistään ensimmäisten yöpakkasten jälkeen laitumelle ei voi enää mennä. Ruoho nimittäin suojautuu pakkasta vasten fruktaani-nimisellä aineella, joka on ruohon varastosokeria eikä sula meidän heppojen suolistossa. Laitumen ruoho alkaa muutoinkin olla syöty ja kynitty ja olemmekin saaneet myös kuivaheinää päiviemme ratoksi ulos. Pikku Jekku on oppinut myös syömään leipää! Ninnu murustaa sille pieniä palasia ja se maistelee niitä innolla. Porkkanatkin ovat tulleet tutuiksi mutta pikkuisetkin palaset ovat vielä kovia varsan pieneen suuhun. Jekku kyllä mielellään ottaa porkkanamurun suuhun ja kovasti keskittyen se heiluttaa turpaansa ja koettaa pureskella. Maito on nyt kuitenkin pienen miehen pääravintoa ja heinääkin menee jo jonkin verran. Minun kaura- ja leseämpäriin se ei ole vielä ymmärtänyt päätään tunkea, mikä on kyllä minusta ihan hyvä juttu! Onpahan pieni kasvanut upeasti ja on oikein terhakka ja potra poika :)! |
|
Jekku on edelleen kovin kiltti ja rohkea. Vähitellen tytöt ovat harjoitelleet taluttamista ja ihan muutaman pienen silmänräpäyksellisen verran yksinoloa. Minä luotan kyllä tyttöihin, että he palauttavat varsan, vaikka he katoaisivatkin kulman taakse hetkeksi. Pikkuinenkin menee rohkeasti ja kurkistelee uusiin paikkoihin mutta haluaa kyllä pian takaisin kainalooni. Sitä kehutaan kovasti rohkeudesta ja koetetaan saada kaikki ihmisen kanssa tapahtuva mukavaksi ja luonnolliseksi. Ninnun kanssa pikkuinen myös leikkii usein ulkona, siten että he juoksevat yhdessä hölmöillen laitumella. Jekku hakee mielellään ihmistä leikkiin ja Ninnu on koettanut opettaa sitä tulemaan käskystä luokse. Minäkin joskus intoudun ottamaan muutaman juoksuaskeleen, mutta koska tiedostan ne tulevat yöpakkaset, niin yritän nauttia tuoreesta ruohosta niin antaumuksella kuin mahdollista ;). Ninnun koirat ja lapset ovat myös käyneet usein meidän luona. Jekku pitää selvästi lapsista! Välillä se intoutuu oikein kunnolla leikkimään niidenkin kanssa, ja silloin Ninnun pitää kyllä tulla väliin, ettei sattuisi vahinkoa. Lapsi ei välttämättä osaa lukea varsan ajatuksia samalla tavoin. Koiriinkin Jekku on solminut ihan mukavan suhteen ja saanut viisikuiselta Elsalta jo korvien pesunkin. Elsa-russeli on aika kova pussaamaan! |
![]() |
|
Toivottavasti ilmat pysyisivät lämpiminä. Ninnua huolettaa, että miten pärjään ilman syystakkia ulkosalla, kun varsan kanssa on parempi ulkoilla nakupellenä, ilman takkia. Varsat kun usein hyppivät äitinsä selkään ja siinä rytäkässä voisi käydä hullusti, jos jalka sattuisi jäämään kiinni loimeen. Minä olen aika kova palelemaan ja kylmällä tuulella tärisen oikein kunnolla. Sitten värjötellessä saattaa mennä lihaksetkin jumiin. No, saa sitten tytöt hieroa tai soittaa minulle hierojan käymään.
Lupsakkaa syksyn jatkoa ja muistakaa tehdä läksyjä huolellisesti!
Terveisin, Ylli
|
![]() |