15.2. Ystävänpäivätunnelmissa

 


Hei ystävät!

Täällä Vihdissä ollaan vielä ystävänpäivätunnelmissa. Toivottavasti tekin olette muistaneet ystäviänne! Minun elämääni on mahtunut kahdenkymmenen vuoden aikana useita ystäviä. Ypäjällä meillä oli oikein tammaporukka, jossa ulkoiltiin ja rapsuteltiin tarhassa yhdessä. Lohjan tallilla tutustuttiin Galaten kanssa ja meistä tuli hyvät ystävät. Välillä me hevosetkin nahistelemme ja sitten ollaan taas kavereita. Anteeksiantokin on hyvä taito oppia, sillä ystäviä ei ole koskaan liikaa!

Toivoisin, että Jekusta kasvaisi reilu kaveri ja hyvätapainen ystävä ihmisille ja toisille hevosille. Toiset ovat sellaisia känkkäränkköjä kaikille ja sellaisten puolesta on surku, sillä kukaan ei halua olla kiukkupussin ystävä. Samanlaisia tyyppejä taitaa löytyä myös ihmisistä? Ehkä huonot kokemukset muovaavat jostain kiukuttelijan, ja usein kiukuttelijan pinnan alla onkin vain arka ja kaverinkaipuinen pikkuinen. Omaa käytöstään on hyvä aina silloin tällöin pohtia. Ystävien tehtävä on myös ilmoittaa toisen huonosta käytöksestä ja seistä rinnalla silloinkin, ohjata paremmalle tielle. Ja antaa anteeksi.

Ihmisen kanssa on helppo olla ystävä kun pelisäännöt ovat selvät. Me hevoset pidämme hyvästä hoidosta ja lempeästä käsittelystä. Niin ja porkkana silloin tällöin on tietysti myös mukava juttu. Varsan kanssa ystävyyteen kuuluu myös "kaapin paikan osoittaminen", päättäväisesti ja lempeästi. Kun sen tekee alusta asti oikein, niin vältetään myöhemmin monta ongelmaa. Luottavaisen ja ihmistä kunnioittavan nuoren hevosen elämä kun on paljon mukavampaa.

Jekku opettelee kaverisuhteita ja purkaa energiaansa Coloradon kanssa. Minä nautin lisääntyvästä auringon valosta nyt Sagan kanssa, ja ystävyydestä meillä on aika samankaltaiset mietteet. Varsat muuten erotetaan maaliskuussa tarhailemaan erikseen. Ne saavat tällöin uuden ystävän, ruunan nimeltä Pectus, joka on lempeä oppi-isä nuorukaisille. Pyydän Ninnua sitten ottamaan paljon kuvia poikien uudesta tarhasta ja Pectuksesta.

Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoille!

Terveisin Ylli

 


purplegreenyellowpinklightblueValitse sivun väri